Eila

eila Finnish Etymology Possibly a variant of fi no Eili, a rare form of no Eli Helen, or from fi en Eileen. Popularized by the novel Tuskaa (1907) by Väinö Kataja. Pronunciation Proper noun fi female fi 1907 w:fi:Väinö Kataja Tuskaa 16–17 Pilot-kustannus Oy 2008 978-952-464-777-9 —Eila — jatkoi hän ajatuksiaan. Eila! mikä nimi se lienee? Kai lapinkielinen, ja sievältä se korvissa tuntuu. Kiveliön kävijän tytär...Kuka lieneekin, mutta kaunis on, hurja kuin synti... —Eila — she continued her thoughts. Eila! what kind of a name is that? Of Sami origin, perhaps, and has a pleasant ring to it. The daughter of someone roaming the wilderness...whoever it is, but beautiful it is, almost sinfully wind... fi 2001 w:Matti Yrjänä Joensuu Harjunpää ja kapteeni Karhu Otava 952-459-095-6 16 Nalle alkoi tuntea olevansa Rositan yläpuolella. Hän ajatteli vielä Eilaa. Eila oli tuon naisen oikea nimi. Se oli aivan tavallinen ja väritön nimi. Ihmisen, jolla oli se, täytyi olla pohjimmiltaan samanlainen. Nalle was starting to feel he was above Rosita. He was still thinking of Eila, the real name of that woman. It was an ordinary, uninteresting name. Someone named that must have such a character too. Usage notes Popular in Finland from the 1920s to the 1940s. Declension Eil a Statistics dvv_20250813 15765 2508 39 References Anagrams fi aeil Elia